Terveysperusteiset ajonarvioinnit ja Ikäkuljettajat

Autokoulu  Strada Oy tekee lääkärinmääräämiä ajonarviointeja manuaali- ja automaattivaihteisilla henkilöautoilla.  Arviointi on luottamuksellinen ja pituudeltaan tunnin mittainen, jonka aikana tarkastellaan kuljettajan kykyä liikkua liikenteessä taajamassa ja taajaman ulkopuolella turvallisesti. Arvioinnin suorittaa kokenut, ajoterveyteen perehtynyt liikenneopettaja ja arvioinnista annetaan aina kirjallinen lausunto asiakkaalle sekä toinen kappale suoraan arviota pyytäneelle lääkärille.

Terveysperusteinen ajonarviointi ja suoritettavat tehtävät

Arvioinnin aikana varmistetaan, että kuljettaja kykenee käyttämään sujuvasti kaikkia auton hallintalatteita. Tämän lisäksi tarkastellaan kuljettajan kykyä tehdä havaintoja, hänen stressitasoaan, omien virheiden sietokykyä, ajon suunnitelmallisuutta sekä oman toiminnan arviointia. Liikenteessä ajamista ei arvioida Trafin ajokokeen arviointiohjeen pohjalta, vaan tavoitteena on selvittää kokonaisvaltaisesti arvioitavan kyky toimia liikenteessä turvallisesti.

Arvioinnin päätteeksi annettavassa palautteessa arvioija kertoo asiakkaalle lausuntoon kirjattavat  asiat, sekä laitteet ja apuvälineet mitä kuljettaja tulee mahdollisesti tarvitsemaan ajoneuvossaan.

Yhteystiedot ja ajanvaraus

Autokoulu Strada Oy
Uomatie 4, Myyrmäki
01600 Vantaa
puh. 010 320 5890

Ajanvaraus toimiston aukioloaikoina.