Autokoulu Strada on perustettu Helsingissä vuonna 1952. Vuosien saatossa liikennekulttuuri, opetusmenetelmät ja käytettävä kalusto ovat ottaneet valtavan harppauksen eteenpäin ja me olemme pysyneet vauhdissa mukana; Autokoulu Strada on tänään moderni, monipuolinen ja tehokas täydenpalvelun autokoulu. Kantavana toiminta-ajatuksenamme on tuottaa turvallisia, ympäristöystävällisiä ja muut huomioonottavia kuljettajia nykypäivän liikenteeseen.
Avoimuus, luottamus, korkea laatu sekä ekologisuus luovat meille arvopohjan päivittäiseen toimintaan. Jokainen oppilaamme on meille yksilö. Henkilökohtainen, joustava palvelu sekä asiakaslähtöisyys ovat toimintamme avainsanoja. Henkilökuntamme on sitoutunut toimimaan näiden arvojen mukaisesti ja kehittämään ammattitaitoaan. Tavoitteiden saavuttamiseksi käytössämme ovat alan uusimmat opetusmenetelmät sekä laadukas opetuskalusto.
Moi, Me ollaan Stradan poppoo!

Jonin tunnistaa leveästä hymystä ja sinisestä villapaidasta. Joni auttelee aina tarvittaessa ja tuurailee loma-aikoina. Vahvana ammattilaisena Joni hoitaa perusopetuksen lisäksi myös ammattipätevyys- ja taloudellisen ajon kurssit. Mikäli tarvetta on apuvoimille enemmänkin, on Joni ja Kasper (takarivi, toinen oikealta) valmiita auttamaan. Kasper auttelee meitä henkilöautojen opetuksen kanssa. Häneltä luonnistuu myös ammattipätevyyskurssit. Värikkäät silmälasit on meidän Annen tunnusmerkki. Anne on liikenneopettajan työt jo jättänyt taakse, mutta on edelleen mukana Stradassa palkanlaskijana. Kuvan keskeltä löytyy Tommy joka auttelee kiire aikoina. Tommyn vahvuus ehdottomasti moottoripyörähommat mutta kaikki muukin onnistuu hienosti. Kuvasta puuttuu Jussi, joka on vastuussa Stradan moottoripyörä- ja mopo-opetuksesta. Kurvaileehän myös henkilöautolla sekä BE-yhdistelmän kanssa. Tervetuloa Stradalle! Meillä on täällä aikas mukavaa.
Kalusto
Asetamme kovat vaatimukset käytettäville opetusvälineille. Stradan mottona on, että välineissä ei anneta eteen ja siksi luotamme vain laadukkaisiin tuotteisiin. Tällä kalustolla oppiminen on ilo ja homma toimii. Henkilöautoiksi olemme valinneet Volkswagen T-rocin ja Volvo S60. Automaattivaihteisena autona löytyy VW Golf ja Audi Q5. Moottoripyörissä luotamme Hondaan, CB500S ABS, CB650F ABS ja KTM 125 Duke. Mopoissa valintamme on myös Honda, ja sieltä retrohenkiset Zoomer automaattimopot. Markkinoiden laadukkain kalusto takaa, että meillä voit keskittyä pelkästään oppimiseen, opetusvälineistömme ei aseta sille rajoituksia.